Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Avaruus ja lukemista

AVARUUSJAKSO JA LUKUHARJOITUKSIA



Paritehtävänä oli tänään etsimishaaste. Lukuläksystä etsittiin irrallisia virkkeitä yhdessä parin kanssa.


Näppärästi parit löysivät virkkeet tekstistä. Molempien oli vielä luettava virke ääneen ja sitten haettiin uusi virkelappu.








Ympäristöopissa tutkimme ja opiskelemme avaruutta. Todella mielenkiintoinen ja lapsia innostava aihepiiri. 
Planeetat ovat olleet viime päivinä tarkastelun kohteena. 


Kuvataiteen tunnilla lähdimme taiteilemaan askartelutikuista avaruusrakettia.




Raketit saavat vielä väriä pintaan ja planeetat ympärilleen.




Luokassa oli innokas ja keskittynyt tekemisen meininki.




Tuskin maltamme odottaa, että saamme nämä työt valmiiksi! 💜

perjantai 15. helmikuuta 2019

KUMMIT

Perjantain odotettu kummitunti!


Kakkosluokkalaiset kirjautuivat ensimmäistä kertaa läppäreillä Office365 een. Tehtävänä oli kirjoittaa Wordiin tietotekstisivu tunneilla käsitellystä asioista Auringosta. Isot kummit olivat suurena apuna jokaiselle.



Tiedot tekstiin etsittiin omasta Jäljllä kirjasta ja  oppitunnin monisteista.

 
Kummit auttoivat vielä lisäämään sivulle kuvan auringosta.


Ystävänpäivä ja Penkkarit 2019

HAI HULINAA; Penkkarit koulussa ja Ystävänpäivä


Alkuviikosta kirjoitimme ja askartelimme tulevaa Ystävänpäivää varten suloisia ja ihania kortteja ja kirjeitä koulun oppilaille ja henkilökunnalle. 

Postit vietiin koulun yhteiseen postilaatikkoon ja Ystävänpäivänä postit jaettiin ja osa tervehdyksistä luettiin koulun keskusradion kautta Sävelradiossa. 💗💙💚💛💜

Abit 2019 tulivat tervehtimään meitä ja voi sitä karkin määrää mitä oppilaat ehtivät keräämään.


Luokkamme avaruusjaksoon sopien, astronautit tulivat luokkaan tervehtimään.


Kaksi tällaista isoa maljaa oli "saaliimme". 😜😂 Näistä riittää muutamaksi päiväksi...

Välillä oppilaat saavat keskittyä erittäin mukavaan puuhaan, nimittäin rakenteluun. 


Kapla-kioski



Huojuvat tornit



perjantai 8. helmikuuta 2019

LUMIUKOT

TUTKIMUSTEHTÄVÄ LUMIUKOISTA ⛄

Tänään oli oiva keli rakennella lumiukkoja. Jokaisella oli tehtävänä rakentaa pieni sisälle vietävä lumiukko tarkasteltavaksi.



Tehtävä pääsi täydellä innolla käyntiin. 



Ja lunta riitti kaikille rutkasti. 😂





Ihanat lumiukot valmistuivat!



Lumiukot tuotiin sisälle. Sen jälkeen alkoi arvailu kuinka kauan lumiukot pysyy "hengissä".


                       Suloiset lumiukot!  



Pikku hiljaa lumiukoille alkoi tapahtua... Arvailtiin onko niistä enää mitään parin tunnin päästä jäljellä kun on kotiin lähdön aika.




Tunnin sisällä olon jälkeen lumiukot näyttivät tältä.


Parin tunnin päästä lumiukot näyttivät tältä.


Mitäköhän maanantai-aamuna näille kuuluukaan? 😂😂😂


Maanantaina meitä odotti tällainen näky. Lumiukot oli kadonneet. 😏😜😜


keskiviikko 6. helmikuuta 2019

LUKEMISTA JA MATIKKAA

TAMMIKUUN LUKUPASSIT, ISOVANHEMMAT JA TOIMINNALLISTA MATEMATIIKKAA



Tammikuun luku-urakka hienosti selvitetty. 15 minuutin lukutuokioita kerääntyi valtava määrä luokalle!!



Vanhempien lukukuittauksen lisäksi lukemisen jälkeen sai värittää yhden pöllön /15min. 



Ihanaa lukuinnostusta! LUOKKA LUKI YHTEENSÄ 132,5 TUNTIA tammikuun aikana!!  5,8 tuntia per oppilas.  💗


 Tiistain Isovanhempien päivää odotettiin!!! Vihdoin se koitti! Oli todella mukava päivä ja oli ilo tutustua iloisiin ja pirteisiin isovanhempiin.

Isovanhemmat saivat olla lapsenlastensa apuna haastavissakin matematiikan tehtävissä. Lopputunnista pelattiin yhdessä kertotauluBINGOA!









Tänään keskiviikkona kertailimme matematiikan jaksoa toiminnallisesti. Pareittain sai valita tehtävän taululta ja ratkaista sen. 


 Yhteistyö sujui hienosti.








Käytävällä käytiin parin kanssa tarkastamassa tehtäväkortti.


Tarkistuksen jälkeen taas hakemaan uusi tehtävä ratkottavaksi.



 Tehtävien jälkeen oli kiva ulkoilla liikuntatunnilla. Lopputunnista sai leikkiä vapaasti metsässä. Tähän ryhmäkuvaan halusivat muutamat. Ennen kuvan ottoa pojat meditoivat kivellä. 😊