Sivut

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Para School Day

Para School Day -kiertue oli vierailulla koulussamme tänään.
Paralympiakomitea järjestää vuosittain kouluissa elämyksellisiä koulupäiviä. Hieno päivä, jossa käsiteltiin erilaisuuden kohtaamista, yhdenvertaisuutta ja toisen arvostamista liikunnan avulla.



Paraolympiamitalisti Amanda Kotaja oli tapahtuman urheilijavieras ja sankari. Amandan laji on pyörätuolikelaus, josta hän on saanut useita arvokisamitaleita.



Puolentoista tunnin aikana luokkamme sai kierrellä neljässä eri toimintapisteessä. Monen mielestä tämä istumalentopallo oli kivoin.








Ulkotoimintapisteessä lapset saivat kokeilla miltä tuntuisi pelata jalkapalloa sokeana. Lajina siis sokkojalkapallo.


Tärkeää oli, että pari oli tukena ja antoi ohjeita samalla mihin palloa tuli kuljettaa. Jalkapallon sisällä oli kulkusia, joten kuulon perusteella piti myös palloa seurata.


  



Yksi lajeista oli boccia, joka on vammaisurheilulaji. Se jossain määrin muistuttaa perinteisiä eurooppalaisia kuulapelejä, lähinnä petankkia. Tässä kuvassa on tilanne, jossa tarkastellaan ketkä pääsivät heitollaan lähemmäksi valkoista palloa.




Sokkomaalipallo oli myös kivaa ja yleisö kannusti hienosti.



Pyörätuolikoripallossa sai koittaa pyörätuolin toimintaa ja liikkumista. Tämäkin oli tosi kivaa!




Päivä oli kyllä mahdottoman mukava ja toiminnallinen. Kuuluipa jonkun lapsen suusta; Paras koulupäivä ikinä". 👍






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti